Terveiset vanhemmilta! Täällä tuli jo ekat aivastukset ja nyt vietetään syksyn alkua viikko kerrallaan kotona, jo tervehtyneen lapsen kanssa testituloksia odotellen. Pikkunuhastakin jäädään kotiin ja aivastuksesta haetaan lapset kotiin, niinkuin on ohjeistettu.
Ymmärrämme että tässä on kollektiivinen vastuu ja mielellämme teemme osamme. Kansalaisvelvollisuutta on kuunnella kolmesta viiteen tuntia tätä biisiä (vantaalaiset tietää), ja samalla laskea että ehtiikö jonotusvuorolta 37 terveydenhoitajan puheille ennen linjojen sulkeutumista tai odottaa takaisinsoittoa vain kuullakseen että 650 takaisinsoittopyyntöä katosi.
Olemme lukeneet, että lapsia ja nuoria käy testeissä, mutta heiltä ei koronaa löydy. Silti olemme huolissamme, entä jos entä jos? Katsomme lapsen oireita, tuo on kyllä tavallista nuhaa, ei tartu edes meihin vanhempiin. Mutta silti, entä jos, entä jos. Ja että voisko tuossa jonotusbiisissä olla vaihtelua…
Eikö testiin voisi päästä päivässä ja saada tulosta seuraavana päivänä?
Sitten odottelemme eristyksissä testiä vaikka lapsen kurkkukipu on jo parantunut. Ja lopulta menemme sinne testiin, keksit ja halaukset valmiina. Katsotaan kauhulla että kuinka syvälle nenään sen tikun voi laittaa, eikö se jo lopu? Silitetään itkevää lasta ja annetaan keksi. Kiitetään vuolaasti terveydenhoitajaa, liikututaan hoitajan antamasta tarrasta, jota lapsi puristaa todisteena reippaudestaan. Kysytään vielä varovasti että tulisiko se tulos kuitenkin jo vuorokaudessa, olisihan tässä kaikkea.
Mennään kotiin ja arvotaan kumpi tekee töitä, kumpi on lapsen kanssa, tai sitten vaan ollaan itse kotona. Selitellään työnantajalle että tällaista tää nyt on ja ei me tarkoituksella. Mietitään mikä kaikki jää tekemättä ja kuinka kauan voi olla pois ja miten perheen talous kestää. Kuunnellaan lapsen kovaäänistä sekoilua, tehdään taas hamahelmiä ja koitetaan saada edes se tärkein työjuttu tehtyä. Ja katsotaan lasta, kun se on ollut terveenä jo kaksi päivää, eikö sitä tulosta vieläkään kuulu? Ja että miten tämä tuli yllätyksenä että syksyllä tulee flunssaa? Ja että eikö testiin voisi päästä päivässä ja saada tulosta seuraavana päivänä?
Miten resurssit pitäisi kohdentaa?
Nolostutaan omista vaatimuksista, onhan tässä kuitenkin asiat hyvin, tapauksia on kuitenkin aika vähän, testeihin pääsee sentään ilmaiseksi. Kaikilla on vaikeaa, ei tässä pitäisi valittaa. Jos me kaikki nyt ollaan kotona pidempään niin kyllä ne tavalliset flunssatkin vähenee. Ja päiväkodit ovat sentään auki!
Ja juuri kun olemme tunteneet ylpeyttä siitä että teimme oman osuutemme ja toimimme ohjeiden mukaan niin sitten luetaan juttua, jossa HUSin johtaja Lasse Lehtonen haukkuu kuinka ”Lapset ovat hiekkana rattaissa” , että miksi pitää lapsilla testit ruuhkauttaa ja että ”kannattaisiko resurssit ” kohdentaa työikäisiin ja sitä vanhempiin.”
Ja mietimme että emmekö ole ikinä tervetulleita mihinkään? Että miten lapset ja lapsiperheet ovat aina väärin ja väärässä paikassa. Ja että miksi me taas jäädään yksin? Miksi pitää taas jaksaa? Entä jos ei jaksa? Kyllä tämän yhden viikon, mutta miten ensi viikko ja seuraavan lapsen flunssa, ja taas ollaan viikko poissa.
Auttakaa vanhempia !! – Kuka auttaisi vanhempia?
Kun tein Oodin Äidit -animaatioteosta Keskustakirjasto Oodiin niin ikuinen etätyöpäivä tuntui kaukaiselta muistolta viime keväältä. Mutta nyt alkaa huolestuttaa että toistuuko kevään tilanne? Vanhemmat ovat jo valmiiksi ihan poikki, miten jaksamme tämän syksyn? Oodissa on helppo auttaa vanhempia, voit silittää vauvaa ja antaa äidin nukkua. Voit leikittää lapsia ja antaa vanhemmille työrauhan ja lepohetken. Mutta minkälaisia päätöksiä pitäisi tehdä että vanhemmat jaksaisivat tämän syksyn? Minkä pitäisi muuttua? Kuka auttaisi vanhempia?
Auttakaa vanhempia!! Oodin Äidit Helsingin Keskustakirjasto Oodissa 6-30-8-2020. Lue lisää näyttelystä! tai näyttelyn julkaisujen koosteesta.