Apuraha

Koneen Säätiön päätökset tulivat tällä viikolla. Onnea apurahan saajille! Ja vielä enemmän tsemppiä kaikille kielteisen päätöksen saaneille. 

Olen viime aikoina pohtinut paljon apurahojen ristiriitaisuutta. Joskus olen päässyt mahtavaan rahoitusputkeen, kun kaikki vaan sujuu. Joinakin aikoina taas mitään ei tule. Koskaan ei ihan tiedä syytä. Joka kerta päätän että nyt en enää hae, ja sitten kuitenkin sorrun. Nykyään haen enää muutaman tärkeimmän, jätän suosiolla muut väliin.

Tällaisena epävarma vuotena päätöksiin liittyy vielä enemmän tunteita, kun vuosi on ollut outo eikä tulevaisuudesta tiedä. Varsinkin kun panokset ovat niin valtavat: kunnon rahoitus mahdollistaisi pitkäjänteisen työskentelyn kuukausiksi, vuosiksi. Miten valtavasti projekti etenisi jos siihen voisi keskittyä täysipäiväisesti ilman epävarmuutta! Rahoituksen lisäksi apurahaan liittyy myös muita ilmiöitä, kuten yleinen voittajafiilis, projektin validointi, julkisuus, sellainen positiivinen kierre, joka mahdollistaa seuraavat apurahat ja projektin hyvän etenemisen.

Sanomattakin on selvää, että jos tämän vuoden apurahapäätös olisi ollut myönteinen, olisin tuolla ulkona alasti juoksemassa shamppanjapullot molemmissa käsissä. 

Kielteinen apurahapäätös saa projektin tuntumaan huonolta ja arvottomalta

Vaille tarinaa jää välttämättä se suuri enemmistö, jolle apurahaa ei suoda. He ovat jumalten hylkäämiä. 

Taneli Vihtahuhta, Nuori Voima, 13.12.2019

Vaikka tarkoitus ei ole, niin kielteinen päätös tuntuu hakijasta siltä, että projekti on huono, sitä ei kannata tehdä, ja oikeastaan itse on myös taiteilijana arvoton ja surkea. Haloilmiön lailla kielteinen apurahapäätös vie fiilikset, kun joku ”taho” kertoo ettei projekti ole tukemisen arvoinen. Varsinkin kun on kuukausia salaa fantasioinut, mitä kaikkea tekisi sitten ensi vuonna apurahalla. Viime vuoden Nuoren Voiman jutussa ”Apuraha fetissinä” oli kiinnostavia ajatuksia aiheesta, etenkin siitä kuinka palautteen puuttuminen ja pienenpieni apurahansaajien joukko saa koko prosessin tuntumaan uskonnon kaltaiselta jumalille puhumiselta.

Pettymyksen hetkinä koitan muistuttaa itselleni, että projektini on hyvä ja arvokas. Tiedän että hakijoita on paljon ja myöntöprosentit ovat ihan todella pieniä. Enää en romahda päivien ajaksi toimintakyvyttömäksi, vaan aika ripeästi kerään sielun rippeet ja jatkan hommia. Rahoituksen puuttuminen harmittaa paljon mutta jatkan silti. Koitan irroittaa toisistaan projektin sisällön ja rahoituksen. Koitan myös miettiä, että arvioijana on joku tyyppi, joka ei välttämättä vaan tajunnut. Ja taas mennään.

Jos sait kielteisen päätöksen, niin toivon ettet hylkää projektiasi vaan jatkat kuitenkin.

Tässä ohjeeni kielteisen päätöksen saaneelle:

• Itke!
• Vaivu epätoivoon!
• Nuku!
• Vanno kostoa! 
• Ehkä kannattaa laittaa somet mutelle.
• Ehkä ei kannata mennä katsomaan ketä arpaonni suosi. 
• Kun olet vähän levännyt, ota suunnitelmasi esiin. Katso sitä lempeästi. 
• Muista että olet arvokas ja teoksestasi tulee hieno!
• Aloita työskentely teoksesi kanssa. Koska siitä tulee mahtava! 
• Rahoitus ja muut puitteet vielä löytyvät.
• Kukaan muu kuin sinä ei näe maailmaa juuri niin kuin sinä näet. Näytä se muillekin!
• Kukaan muu kuin sinä ei tee juuri sellaista taidetta kuin sinä. Se on ainutlaatuista ja arvokasta. 
• Tsemppiä tsemppiä! Enskarissa nähdään!

Raha on yksi tärkeimmistä mutta projekteja voi edistää myös muilla tavoin. Kun mietin teoksiani niin usein olen saanut juuri sopivalla hetkellä kannustusta tai silmiä avaavan kehittävän palautteen. Myös mentorointi- ja tsemppausryhmät ovat tosi tärkeitä. On ihana puhua projekteista innostuneesti ihmisten kanssa, jotka kaikki haluavat nähdä teokset valmiina. Kerro siis projektistasi turvallisille ihmisille ja koita päästä jatkamaan.

Enskarissa / avajaisissa / Linnan Juhlissa / palkintogaalassa nähdään!!

– Ami