Vanhempana sitä on niin herkistynyt vauvan tarpeille että helposti unohtaa omat tarpeensa ja toiveensa.
Meidän ei kuitenkaan tarvitse olla vauvan palvelijoita kellon ympäri vaan välillä kannattaa tietoisesti ottaa omaa aikaa. Oman jaksamisen takia on tärkeä välillä käydä muuallakin, olla hetki erossa vauvasta. Innokkaat isovanhemmat, tädit, enot ja kaverit kannattaa heti ottaa osaksi hoitorinkiä, tai palkata hoitaja vaikka pariksi tunniksi.
Aluksi vauvan jättäminen hoitoon hirvittää eikä mitenkään pysty keskittymään kun haluaisi vaan olla soittamassa minuutin välein että miten te pärjäätte. Mutta pidemmän päälle pieniin erossaolon hetkiin tottuu ja voi jopa nauttia kahdenkeskeisestä ajasta puolison kanssa. Tai omasta ajasta kampaajalla jolloin voi vaan selata lehtiä omissa ajatuksissaan. Lapselle on hyvä asia että vanhemmat voivat hyvin eivätkä väsähdä. Voi kyllä käydä niin, että pienen etäisyyden jälkeen vauva tuntuu vieläkin ihanammalta…